Secrets of Atlantis

Johdanto

Kaikki ovat varmasti joskus kuulleet Atlantiksesta, tuosta myyttisestä entisaikojen sivilisaatiosta, joka traagisesti vajosi mereen luonnonkatastrofin seurauksena. Platonin kirjoituksissa ensimmäisen kerran ilmi tullut taru kertoo, että tämän kaupungin rauniot ovat edelleen syvällä meren pohjassa vain odottamassa löytäjäänsä. Toki tiedemiehet ovat sitten Platonin aikojen kumonneet mahdollisuuden Atlantiksen olemassaolosta, eikä raunioita ole lukuisista yrityksistä huolimatta koskaan löydetty.

Tarina on kuitenkin jäänyt elämään. Atlantiksesta on tehty elokuvia, piirrettyjä ja videopelejä, siitä on kirjoitettu kirjoja, ja nykyään Atlantiksen maailmaan on mahdollista uppoutua myös online-kolikkopelin muodossa. Ruotsalainen kasinopelivalmistaja NetEnt julkaisi vuoden 2016 elokuussa Atlantis-aiheisen slottinsa, jossa pelaajalle annetaan mahdollisuus matkustaa tähän legendaariseen merenalaiseen kaupunkiin kasinopelin kautta.

Secrets of Atlantis -slotti tekee kunniaa Atlantiksen alkuperäiselle myytille. Tällä kertaa pelin heikoitenkaan maksavia symboleita ei ole varastettu suoraan pelikorteista, kuten monessa kolikkopelissä on perinteisesti ollut tapana, vaan kaikki pelisymbolit kuvastavat merenalaista miljöötä. Rullissa pyörii ilmakuplien sisään päätyneitä rapuja, meduusoita ja kilpikonnia ja niiden joukossa voi nähdä myös erivärisiä timantteja sekä auenneita simpukoita helmi sisällään.

Teeman johdonmukaisuudesta kielii myös pelin wild, joka on kaunis oranssipyrstöinen merenneito. Wild ilmestyy sekä kasautuvana että nudge-efektillä, joka toimii seuraavasti: jos jokin osa merenneidosta jää rullan ulkopuolelle, se nykäistään kokonaan näkyviin parempien voittojen saamiseksi. Voittoyhdistelmät voivat syntyä sekä vasemmalta oikealle että oikealta vasemmalle.

Panokset ja voittolinjat

Secrets of Atlantis -kolikkopelin pelialusta koostuu tuttuun tapaan viidestä rullasta ja niiden kolmesta rivistä. Voittolinjoja, eli mahdollisia voittomuodostelmia, pelissä on niinkin monta kuin 40. Kuten NetEntin peleissä on tapana, myös Secrets of Atlantis -slotin voittolinjojen määrä on vakio jokaisella pyöräytyksellä, eikä pelaaja pääse itse vaikuttamaan niihin. Tähän tuskin on kovinkaan monella vastaan sanomista, sillä mitä enemmän voittolinjoja pelissä on aktivoituna, sitä paremmat mahdollisuudet pelaajalla on saada voittoja. Pelin panosmahdollisuudet ovat laajat ja monenlaiselle pelaajalle sopivat. Keloja pääsee pyöräyttämään ainoastaan 20 sentillä, mutta halutessaan on mahdollista panostaa jopa 200 € per kierros, jolloin tietysti myös voitot ovat moninkertaiset pienempiin panoksiin nähden.

Ulkoasu ja teema

Slotin värimaailma on hyvin sinisävytteinen ja ensimmäinen mielikuva on asiaankuuluvasti merenalainen maailma. Unenomainen maisema pelin taustalla kuvaa meren pohjaan uponneita, osittain kasvillisuuden alle peittyneitä kaupungin raunioita ja keskellä voi usvan takaa erottaa jopa pyramidimaisen rakennuksen ja sen takaa siintävän auringon säteen. Vasemmassa yläreunassa voi nähdä pelin logon, ja alalaidan nappulat ovat niin ikään upotettu taitavasti maisemaan. Grafiikat ovat NetEntille tyypilliseen tapaan laadukkaat ja uniikit ja voisi melkeinpä sanoa, että tämänkaltaisessa suunnittelussa firma on parhaimmillaan. Secrets of Atlantis -pelin taustalla soiva musiikki on taianomainen ja lumoava ja muut ääniefektit ovat yhtä lailla pehmeitä ja miellyttäviä tavanomaisten terävien kasinokilahtelujen sijaan.

Bonustoiminnot

Aiemmin mainitun Nudge Wild -merenneidon lisäksi Secrets of Atlantis -peli sisältää toisen merkittävän ja voittomahdollisuuksia kasvattavan erikoistoiminnon: Colossal Re-Spin. Tämän ominaisuuden vuoksi pelin kolme keskimmäistä rullaa ovat erityisen tärkeät. Jos pelaaja onnistuu täyttämään nämä kolme rullaa valkotaustaisilla kasautuvilla symboleilla, peli tarjoaa palkinnoksi ilmaisen pyöräytyksen kera Colossal-symbolin, joka peittää kokonaan kolme keskimmäistä rullaa. Tämä symboli voi myös olla Nudge Wild -merenneitosymboli. Koska Colossal-ominaisuus antaa mukavat voittomahdollisuudet, on ilmaiskierroksen aikana mahdollista voittaa uusi ilmaiskierros. Jos ei onnistu saamaan voittomuodostelmaa ilmaiskierroksen aikana, peli antaa uuden mahdollisuuden! Mukava lisä on myös se, että toisinaan symbolit ilmestyvät keloille kasautuvina ja koko rullan peittävinä.

Hyvät puolet

Secrets of Atlantis -slotin hyvistä puolista puhuttaessa ei mitenkään voida olla mainitsematta sen huikeaa takaisinmaksuprosenttia. Yksi NetEntin – tai itse asiassa minkä tahansa valmistajan – kolikkopelien korkeimmista teoreettisista takaisinmaksuprosenteista kuuluu nimittäin juurikin tälle slotille. Huima 97,02 – 97,10 %:n RTP epäilemättä houkuttelee sankoin joukoin pelaajia Secrets of Atlantis -pelin pariin.

Palautusprosentti ei kuitenkaan ole missään nimessä ainoa syy viettää peliaikaansa Secrets of Atlantis -slotin äärellä. Kauniit grafiikat ja miellyttävät taustaäänet sekä bonusominaisuudet, joita ei ole vain suoraan kopioitu edellisestä kolikkopelijulkaisusta, tekevät pelikokemuksesta erilaisen ja kiinnostavan. Atlantiksen maailmaan on helppo uppoutua pidemmäksikin aikaa, ja matalan minimipanoksen ansiosta se sopii pienemmällekin kukkarolle.

Huonot puolet

Vaikka Secrets of Atlantis -slotin grafiikoita ei voi olla kehumatta, niissä on yksi hieman häiritsevä kohta: kelat näyttävät aluksi uppoutuvan saumattomasti taustaan, mutta niiden pyörähtäessä käyntiin huomaa heti, että ne onkin erotettu kömpelönnäköisellä, viivasuoralla leikkauksella taustasta. Visuaalisesti peliin sopisi paremmin hienovaraisempi ratkaisu, jossa kelat eivät pyöriessään erottuisi taustasta niin selkeästi.

Lisäksi, vaikka Secrets of Atlantis -slotin tarjoamat Nudge Wild ja Colossal Re-Spin -ominaisuudet ovatkin mukavaa vaihtelua tyypillisiin scattereihin ja bonuspeleihin, pitää suuri osa pelaajista ilmaiskierroksia todella tärkeänä ominaisuutena kolikkopeleissä. Yksi ilmaiskierros, vaikka onkin varusteltu kolme rullaa peittävällä Colossal-symbolilla, voi tuntua monen mielestä vähäiseltä verrattuna peleihin, joilla on tarjolla useampi ilmaispyöräytys kerralla.

Yhteenveto

Maailmasta eivät lopu legendat, tarinat ja uskomattomat nähtävyydet kesken, ja sama tuntuu koskevan NetEntin idearikkautta ja taitoa muuttaa legendatkin kolikkopeleiksi. Myyttinen Atlantis on kiehtonut ihmiskuntaa jo tuhansia vuosia, joten toisaalta oli jo aikakin, että siitä pääsee nauttimaan myös kolikkopelin muodossa.

Secrets of Atlantis tekee ehdottomasti kunniaa teemalleen. Kauniit taianomaiset grafiikat samanlaisen äänimaailman kera sekä bonusominaisuudet, joihin ei jokaisessa pelissä törmää, pistävät pelaamaan peliä yhä vain useamman kierroksen ajan. Harvinaisen korkea takaisinmaksuprosentti ei myöskään ole pahitteeksi. Niille, jotka ovat myyttisistä tarinoista ja kadonneesta historiasta innostuneita, Secrets of Atlantis on erinomainen ja mielenkiintoinen peli. Voit tutustua peliin kokeilemalla sitä ensin vaikka ilmaiseksi!