Guns N´ Roses

Johdanto

Bändi itsessään tuskin tarvitsee esittelyitä, joten mennään suoraan asiaan – siis NetEntin julkaisemaan Gunnarit-aiheiseen videoslottiin! Euroopan kenties tällä hetkellä isoimman kasinopelikehittäjän, Net Entertainmentin, suunnittelema Guns N´ Roses -slotti on osa valmistajan NetEnt Rocks -sarjaa. Koska NetEnt Rocks aloitettiin ja päätettiin saman vuoden aikana, voisi sanoa, että vuosi 2016 oli firman työntekijöille todennäköisesti melkoisen rock-henkinen. Tähän trilogiaan kuuluu Gunnareiden lisäksi Jimi Hendrixiin ja Motörheadiin perustuvat kolikkopelit, jotka ovat toki täyttä kultaa näistä bändeistä ja artisteista pitäville, mutta eivät ole saavuttaneet aivan yhtä suurta suosiota kuin Guns N´ Roses. Peli julkaistiin passeliin aikaan vuonna 2016, bändin 30-vuotispäivän ja paluukiertueen tienoilla, joten hype oli jo valmiiksi olemassa.

Moni voisi helposti kuvitella, ettei 80-luvun rokkibändiä saa helposti siirrettyä onlinekolikkopelin muotoon, mutta NetEnt toteutti haasteen ennennäkemättömällä tavalla. Guns N´ Roses -kolikkopeli kunnioittaa bändin alkuperäistä kokoonpanoa, mutta sen tarjoama musiikkivalinta sisältää myös yhden uudemman kappaleen, joten pelistä voivat varmasti nauttia sekä nostalgiankaipuiset, että bändin tuoreemmastakin suunnasta pitävät.

Slotin esittelyvideo vie pelaajan välittömästi takaisin 80-luvun livekeikoille, joten oikea fiilis on taattu siinä vaiheessa, kun kelat lähtevät pyörimään. Guns N´ Roses on kiiltäväpintainen, taitavasti animoitu slotti, joka koostuu viidestä kelasta, kolmesta rivistä ja 20 voittolinjasta. Kelojen taustalla näkyy keikkalava ja valtava yleisömassa, ja taustamusiikkina soi tietysti Guns N´ Rosesin legendaariset hitit.

Panokset ja voittolinjat

Guns N´ Roses -kolikkopeli sisältää 20 eri voittolinjaa, mutta näihin pelaaja ei pääse itse vaikuttamaan. Kaikki 20 ovat automaattisesti käytössä joka kierroksella, mikä mahdollistaa suurimman mahdollisen määrän voittolinjoja. Panoksiin sen sijaan pelaaja voi vaikuttaa varsin laajastikin. Level-nappulasta säätämällä pääset valitsemaan sopivan panostason välillä 1 – 10, kun taas Coin Value -nappula määrittelee yhden pelikolikon arvon kuudesta eri vaihtoehdosta. Kolikon arvo voi olla jotakin välillä 0,01 € – 1 €. Näitä kahta painiketta säätelemällä pelaaja pääsee valitsemaan kierroskohtaisen panoksen minipanoksesta 0,20 € aina suurimpaan mahdolliseen panokseen 200 €. Erilaiset panostusmahdollisuudet tekevät Guns N´ Roses -slotista sopivan pelin sekä pienemmällä budjetilla että isommillakin rahoilla pelaavalle Gunnari-fanille.

Ulkoasu ja teema

NetEntille tyypilliseen tapaan Guns N´ Roses on visuaalisesti vaikuttava ilmestys. Slotin taustalla on ulkoilmalava pilvisenä päivänä, ja etualalla näkyy kasvoton yleisömassa, joka reagoi liikkeillään pelin tapahtumiin. Värimaailma on johdonmukainen, pääasiassa siniseen kallistuva. Grafiikat ovat puolestaan säihkyviä ja kirkkaita. Pelisymbolit koostuvat luonnollisesti ruusuilla koristelluista pelikorttisymboleista 10, J, Q, K, ja A sekä erilaisista plektroista, vinyylilevyistä ja kolmesta bändin jäsenestä. Piirretyt Slash, Axl ja Duff pääsevät oikeuksiinsa etenkin muuttuessaan laajeneviksi wildeiksi ilmaiskierroksissa tai muodostaessaan voittolinjoja yhdessä. Pelin äänimaailmaan voi vaikuttaa valitsemalla kappaleen seuraavien hittien joukosta: Paradise City, Sweet Child o’ Mine, November Rain, Chinese Democracy ja Welcome to the Jungle.

Bonustoiminnot

Guns N´ Roses on suoraan sanottuna kyllästetty eri bonusominaisuuksilla. Siitä löytyy useampaa eri wildia, ilmaiskierroksia, bonuspyörä sekä Appetite for Destruction Wild -toiminto, joka on ristin muotoon kerääntyvä ryhmä wildeja. Bändin logo on pelin peruswild, ja se voi korvata minkä tahansa muun symbolin paitsi bonussymbolia, jonka tunnistaa vinyylilevystä. Bonussymbolin ilmestyessä keloille 1, 3 tai 5 viedään pelaaja onnenpyörän kautta yhdelle kolmesta bonuskierroksesta. Näihin lukeutuu Encore Free Spins (10 ilmaiskierrosta jatkuvilla kasaantuville wildeilla), Crowd-Pleaser Bonusgame (kolmetasoinen valitse ja klikkaa -peli kolikkovoittoineen) sekä kolikkovoitot. Viimeinen bonustoiminto on nimeltään Legend Spins, ja se aktivoituu satunnaisesti. Legend Spins -toimintoon kuuluu kasaantuvia wildeja ja kertoimia (Solo Multiplier).

Hyvät puolet

Guns N´ Roses oli ehdottomasti kauan kaivattu teema kolikkopelien maailmassa. Pelin pariin löytävät takuulla tiensä ne, joiden nuoruuden taustamusiikkina tämä kasarirokkibändi soi taukoamatta; sekä ne, jotka ovat liian nuoria muistaakseen bändin kultavuodet, mutta joille Guns N´ Roses on joka tapauksessa enemmän kuin tuttu bändi.

NetEntin kolikkopeliversio on onnistunut kunnianosoitus tälle musiikkimaailman legendalle. Laadukkaat grafiikat, saumaton animaatio, hienosti editoitu introvideo sekä moninaiset bonusominaisuudet tekevät pelistä kaikin puolin houkuttelevan. Vetonaulana ei ole pelkkä tunnetun bändin nimi, vaan pelin ominaisuudet kokonaisuudessaan.

Myös pelin laajat panosmahdollisuudet ansaitsevat kiitosta: pieni minimipanos ja suuri maksimipanos mahdollistavat erilaiset pelityylit, ja slotti sopiikin sekä aloittelevalle että kokeneelle Gunnari-fanille.

Huonot puolet

Ensimmäisenä huonona puolena Guns N´ Roses -slotissa nousee valitettavasti esille se ominaisuus, joka on myös varsin oleellinen tälle teemalle: musiikki. Vaikka viiden kappaleen soitto-oikeudet ovat todennäköisesti kustantaneet NetEntille omaisuuden (kaikkien muiden bändiltä ostettujen oikeuksien ohella), se ei pitkässä juoksussa riitä. Jos on valinnut Welcome to the Jungle -biisin taustamusiikiksi, ymmärtää vaihtaa kappaleen toiseen vasta siinä vaiheessa, kun siihen on jo lähes lopen kyllästynyt. Sama käy yksitellen kaikille kappaleille, jolloin miellyttävin vaihtoehto on pelata hiljaisuudessa. Jos haluaa pelaajien viihtyvän pelin parissa pitkiä aikoja kerralla, on kestävä äänimaailma ehdoton.

Lisäksi moni saattaa pitää Guns N´ Roses -slotin bonusominaisuuksien moninaisuutta hieman sekavana.

Yhteenveto

NetEntillä on laajasta slottivalikoimastaan huolimatta tapana usein ylittää itsensä, ja näin kävi myös Guns N´ Roses -kolikkopelin kohdalla. Peli näyttää vielä näin muutaman vuodenkin päästäkin uunituoreelta ja koskemattomalta, ja lukuisat bonustoiminnot lisäävät pelijännitystä entisestään. Vaikka lisäominaisuudet voivatkin aiheuttaa hämmennystä etenkin hieman vähemmän kolikkopelejä pelanneiden keskuudessa, takaavat ne myös sen, ettei Guns N´ Roses -slottiin kyllästy hetkessä, vaan uusia ominaisuuksia saattaa putkahdella esille vielä pidemmänkin pelaamisen jälkeen.

Guns N´ Roses on nopeatempoinen, tapahtumarikas ja loistavan musiikin siivittämä slotti, jonka takaisinmaksuprosentti 96,98 % takaa myöskin mukavia voittoja. Jos tämä kuulostaa sinun jutultasi, ja vaikka ei vielä kuulostaisikaan, kannattaa Guns N´ Rosesille ehdottomasti antaa mahdollisuus esimerkiksi ilmaisten pelikertojen muodossa!